tiistai 9. lokakuuta 2012

Ulkomaan jakson ammatilliset hyödyt

Kevään ja kesän aikana 2012 olemme molemmat olleet työharjoittelujaksolla suomalaisissa viherrakennusyrityksissä. Työ oli enimmäkseen fyysistä viherrakentamista (laatoittamista, kivitöitä, kasvien istuttamista ja niiden leikkausta ja huoltoa yms.). Kuukausi Englannissa toi meille hyvän lisän työharjoitteluun. Ammatillisessa mielessä saimme eniten eväitä viherrakentamisen suunnittelupuoleen. Tämä on myös tärkeä osa opiskelujamme. Saimme näkemyksen englantilaisesta puutarhatyylistä, jota voimme hyödyntää jatkossa koulussa ja työelämässä. Sen lisäksi tarjolla oli paljon muitakin puutarhakohteita, sekä ympäristötaidetta. Pääsimme tutustumaan muun muassa italialaiseen, ranskalaiseen ja japanilaiseen tyyliin. Kivikkopuutarha Kew-gardenissa teki vaikutuksen, samoin kanervapuutarha Poolessa oli uniikki kokemus.

Olimme tyytyväisiä, että meillä oli mahdollisuus liikkua melko vapaasti ja tutustua jakson aikana moneen viherkohteeseen. Lontoossa on paljon tutkittavaa viherrakentajille ja hyvä julkinen liikenne edesauttoi kohteisiin pääsemistä.

Suomessa yksityispihojen ja puutarhojen rakentaminen on kasvavaa liiketoimintaa ja ihmiset haluavat panostaa pihan viihtyvyyteen entistä enemmän. Kansainvälisyys on tunut puutarharakentamisen erilaisia tyylejä. Nyt on kysyntää myös englantilaistyyppisten puutarhojen suunnittelijoille ja rakentajille. Meillä voi hyödyntää monia samoja kasveja kuin Englannissa, mutta osa kasveista ei selviä Suomen kylmästä talvesta, jolloin täytyy käyttää mielikuvitusta ja mahdollisesti korvata ne saman näköisillä kasveilla.

Saimme Englannista uusia ideoita ja innovaatioita, jotka ovat kehittäneet ammattitaitoamme. Vaikka jakso oli melko lyhytaikainen, palattuamme Suomeen koimme, että olemme innostuneet alastamme enemmän ja saimme energiaa syksyn opiskeluihin.

Ulkomaan jakson ainaka Erja aloitti tekemään opinnäytetyötä englantilaisesta puutarhatyylistä (Gottage garden ja muotopuutarha). Niinä tekee näyttötyön samaan aiheeseen liittyen (Kulttuurilähtöinen valmistaminen). Eli syksyn ja talven aikana saamme palautella mieliin matkamme annin ja viimeistellä kirjalliset työt.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Lähtötunnelmissa

Tänään on viimeinen päivä Englannissa. Hiukan surullisin tunnelmin, mutta kotiin on aina mukava palata. Kun ajattelemme kuukautta täällä, niin olemme tänä aikana olemme oppineet ja nähneet paljon. Englantilainen viherrakentaminen on tullut meille tutuksi mm. kasvilajien käyttö ja ryhmittely, nurmikentät, portit, sisääntulot, katukivetykset jne.

Kulttuurin kanssa olemme olleet törmäyskurssilla. Alkuinnostuksen jälkeen monet englantilaiset käytännön asiat tuntuvat suomalaisista hyvin vanhanaikaisilta. Rakentamisen taso ei ole niin viimeisteltyä kuin Suomessa. Tämä tarkoittaa kylmiä asuntoja, kylmää vettä, likaisuutta ja epähygieenisyyttä (kokolattiamattoa joka huoneessa, jopa wc:ssä), ja melua. Kotitalousjätteitä näkyy Lontoon katukuvassa ja ihmismäärää on valtava. Lontoossa asuu n.10 miljoonaa ihmistä ja tätä lisää myös jatkuva turistien tulva.

Se mitä jäämme kaipaamaan, niin on varmastikin Lontoon värikkyys, elävyys, ihmisten avuliaisuus, hyvät käytöstavat ja positiivinen elämänasenne, ruokakultturien ja -paikkojen monipuolisuus, tapahtumat (konsertit, musikaalit), vehreät puistot ja historian läheisyys. Säät ovat olleet meille suotuisat, mutta nyt alkaa olla ilmassa jo syksyn tuntua. Uskomus että Lontoossa sataa aina, ei muuten pidä paikkaansa, Suomessa sataa kaksi kertaa enemmän kuin täällä. Sinneppä sitten matkaamme huomenna.

Kiitos kaikille blogimme lukioille ja uskollisille faneillemme.
Pian nähdään!

Keep calm and carry on !!!!








The British museum

Lontoossa useat museot ovat ilmaisia. Eilen kävimme The British museossa, jossa oli esillä vanhojen kulttuurien taide- ja käyttöesineitä. Egyptistä tuodut hautalöydöt olivat suosittu nähtävyys. Museon ilmaisosastoilla ei valitettavasti ollut nähtävillä paljoakaan englantilaista historiaa.









Tänään käymme katsastamassa kuuluisan modernin taiteen museon, Tate Modernin. 


Ihanteellinen lasten leikkipuisto

Olemme nähneet Englannissa innovatiivisia ja luonnollisista materiaaleista valmistettuja leikkipuistoja.

 Tässä esimerkkejä kuinka luonnonmateriaaleista saadaan rakennettua viihtyisiä ja ympärisöön "istuvia" leikkivälineitä ja alustoja. Ekologinen vaihtoehto on lisäksi edullista.

Tällaiset puistot kaupungeissa houkuttelevat lasta toimimaan ympäristössä ja ymmärtämään luontoa paremmin. Muovi ei pysty korvaamaan puun, kiven, hiekan, veden tai kaarnan luonnonläheistä tuntua.

Alla olevat kuvat on otettu Bournemouthissa ja Lontoossa. Suurin osa leikkivälineistä/alustoista on valmistettu puusta, kivestä, hiekasta tai kaarnasta.



Englantilainen kultturi näkyyy myös leikkivälineissä. Kuningas alaisineen :)














 Vesiaiheet kiinnostavat aina lapsia. Tällä saarekkeella on varmasti mukava viettää hellepäiviä.


Yksinkertaista ja silti niin kiehtovaa on kiven ja puun yhteiselo.


tiistai 25. syyskuuta 2012

Lähdimme maalle


Pahoittelemme teknisiä ongelmia....internetin käyttö oli maalle mentyämme rajoittunutta...mutta näköjään se jatkuu nyt täällä Lontoossakin.

Yövyimme Newark Hotellissa Bournemouthissa, joka sijaitsee Etelä-Englannissa valkoisen hiekkarannan ympäröimänä. Hotelli vaikutti aluksi oikein siistiltä ja mukavalta paikalta.



Säännöt saimme heti huoneeseen tultuamme (hotellinpitäjä oli mitä luultavammin tehnyt pitkän uran armeijassa..) Internetissä saa vain lukea sähköposteja ja se suljetaan klo. 10.00 p.m, ikkunoista ei saanut kurkkia, päiväpeitolla ei saanut nukkua, vieraita ei saanut tulla huoneeseen, aamupala tasan 8.30-9.00 (herra soitti kelloa tasan 9.00), aamupala oli aina sama englantilainen ja jos halusi esim. kananmunan "well done" se piti käydä erikseen edellisenä iltana tilaamassa, ruokaa ei saanut tuoda huoneisiin (viiniä kyllä sai juoda?).

                                          Tyypillinen englantilainen aamupala

Bournemouthissa tapasimme meidän tutorimme ja keskustelimme Englantilaisesta puutarhasta, sen suunnittelusta ja muoti-ilmiöistä, jotka ovat vuosikymmenien saatossa olleet toisistaan hyvinkin poikkeavia. Tällä hetkellä vallalla on luonnonmukainen tyyli. Puutarha pyritään pitämään mahdollisimman luonnollisen näköisenä ja eläinmaailmaltaan rikkaana. Kasvimyrkkyjä ei välttämättä tarvita, kun sammakot ja hyönteiset ovat luonnollinen osa ekosysteemiä. Vesiaiheet ovat edelleen suosittuja. Ne antavat tunteen alkuperäisen luonnosta raikkaudesta.



90-luvulla vallalla olivat eksoottiset kasvit ja palmut rantautuivat englantiin ja niitä näkyy yksityisillä pihoilla vieläkin runsaana.

Englantilaisen puutarhan paras tunnusmerkki vihreä ja siisti nurmikko ja sen hyvin kantatut reunat. Tätä kutsutaankin hyvin kuvannollisesti "manicured lawn lines" Puutarhan istutukset rakennetaan geometrisistä muodoista. Nurmikon ulkoreuna rajataan koristepensailla, mutta sisäosassa voidaan leikitellä erillaisilla istutuksilla ja käyttää runsaasti eri kasvilajikkeita. Väriasu on runsas, joka saattaa suomalaisesta tuntua välillä hiukan liioitellulta.



Vietimme iltapäivän Poolessa sijaitsevassa Compton acres -yksityisessä puutarhassa, jonka oli perustettu 1920- luvulla. Thomas William Simpson oli aikansa suuri puutarhasuunnittelija, joka perusti tämän monipuolisen ja silloin suurta hämmästystä herättäneen puutarhan. Compton acresia pidetään edelleen yhtenä Englannin tärkeimmistä historiallisista puutarhoista. Alue on rakennettu eri tyylisistä puutarhakokonaisuuksista, näistä mm. mainittakoon italialainen, japanilainen ja roomalainen tyyli.  Kanervapuutarha näytti upealta eri värisine lajikkeineen.















maanantai 24. syyskuuta 2012

Hautausmaalla

Bromptonin hautausmaa sijaitsee lounais-Lontoossa. Se otettiin käyttöön vuonna 1840 ja se on Englannin vanhimpia puutarha-hautausmaita. Maan povessa lepää jopa 205 000 vainajaa. Vuosina 1952-1996 hautauksissa oli tauko, mutta sen jälkeen se on otettu taas aktiiviseen käyttöön.

Pyöräilimme hautausmaan läpi leveää kävely/pyöräilytietä pitkin. Hautakivet sijaitsevat vierivieressä. Itse olisimme kaivanneet alueelle enemmän puita, sillä puut olisivat pehmentäneet tiiviitä hautarivistöjä. Holvimaiset rakennelmat toimivat tilanjakajina hautausmaan keskiosissa. Osa hautausmaasta oli täysin luonnontilaisena. Heinä ja köynnökset kasvoivat pitkänä peittäen hautakivet osittain alleen. Puitakin kasvoi jonkun verran alueella, mutta niiden leviämistä varmasti hallitaan, jotta hautakivet eivät vaurioidu liikaa. Jossain kohtaa heinää oli hieman siititty. 

Hautausmaa oli laaja. Emme nähneet uudempia hautoja sillä kertaa. Tunnelma haustausmaalla oli rauhallinen, mutta saimme myös vaikutelman unohdetusta paikasta, sillä kasvien oli annettu kasvaa alueella villinä. Uudemmat lontoolaiset haustausmaat ovat saman tyyppisiä kuin Suomessa, eli huolliteltuja ja hyvin hoidettuja. 









tiistai 18. syyskuuta 2012




Iltakävelyllä..
 
Kuningatar Anne rakennutti Kensingtonin puistoon appelsiinitarhan 1700-luvun alussa. Punatiilisen rakennuksen sisällä kasvatettiin appelsiinpuita hovin käyttöön. Valitettavasti sieltä ei enää löydä puita, vaan se palvelee kahvilana. Vieressä sijaitsee Kensingtonin palatsi, johon tuore aviopari William ja Kate ovat muuttamassa. Palatsi sijaitsee vilkkaan kävelyreitin varrella. Uuden sukupolven  kuninkaalliset haluavat olla lähellä kansalaisiaan ja elää mahdollisimman normaalia elämää, sikäli kun se kuninkaallisena onnistuu.



The sunken garden, eli "vajonnut puutarha" kukkii upeasti punasini-sävyisenä Kensingtonin puistossa. Se sai alkunsa 1909 ja sen muoto perustuu Tudor-puistoon, joka on Hampton Courtissa. Puutarha on suojaisassa paikassa pensasmaisten kasvien ympäröimänä, eikä siihen välttämättä törmää, ellei tiedä sen sijaintia. Puutarhaan ei pääse kuljeksimaan, vaan sitä voi ihailla matalahkon muurin takaa. Kukkaloisto on joka vuosi vähän erilainen.






tiistai 11. syyskuuta 2012

Päivä maisema-arkkitehtien seurassa

Vietimme päivän Windorin kaupungissa, Lontoon länsi puolella. Tapasimme siellä maisema-arkkitehdit Toby Goodgerin ja Adrian Draffinin. Tobylla on suunnittelufirma nimeltä Goodger Design Associates ja Adrianilla Draffin Accociates. Toby esitteli meille toimistonsa ja portfolionsa. www.gda-design.com osoitteesta löytyy hänen suunnittelemiaan projekteja. Adrianin suunnitteluntoimiston nettisivun osoite on www.draffinassoc.co.uk


Tutustuimme Tobyn suunnittelukohteeseen, viljelypalsta-alueeseen. Palstat olivat erikokoisia ja niitä oli yli viisikymmentä. Ne oli suunnitteltu lähialueen asukkaille jotka maksoivat palstastaan 60 puntaa vuodessa. Englantilaiset eivät mielellään viljele ruokakasveja oman pihansa puutarhassa, vaan niissä vietetään vapaa-aikaa ja kasvatetaan kauniita koristekasveja. 








Englantilainen maaperä on erilaista kuin meillä Suomessa. Viljelykasvit kuitenkin varsin samanlaisia mm. sipulia, perunoita, marjapensaita ja kesäkurpitsaa.

Palstat ovat täällä suuressa suosiossa, 
sillä ihmiset haluavat tietää mistä 
heidän ruokansa tulee. Tämä taitaa olla trendi koko maailmassa.

Ongelmatkin ovat samoja ympäri maailmaa...kanit....

Tällä palstalla ongelma oli ratkaistu kaniaidalla. Korkeampi aita oli peuroja varten.





 Pitkän työpäivän päätteksi menimme syömään paikalliseen pubiravintolaan.
 


Englantilaiset ovat hyvin ystävällistä ja puheliasta porukkaa. Greyhound pubiravintola oli viihtyisä ja voisiko sanoa hieman skandinaaviseen tyylin sisustettu.