maanantai 24. syyskuuta 2012

Hautausmaalla

Bromptonin hautausmaa sijaitsee lounais-Lontoossa. Se otettiin käyttöön vuonna 1840 ja se on Englannin vanhimpia puutarha-hautausmaita. Maan povessa lepää jopa 205 000 vainajaa. Vuosina 1952-1996 hautauksissa oli tauko, mutta sen jälkeen se on otettu taas aktiiviseen käyttöön.

Pyöräilimme hautausmaan läpi leveää kävely/pyöräilytietä pitkin. Hautakivet sijaitsevat vierivieressä. Itse olisimme kaivanneet alueelle enemmän puita, sillä puut olisivat pehmentäneet tiiviitä hautarivistöjä. Holvimaiset rakennelmat toimivat tilanjakajina hautausmaan keskiosissa. Osa hautausmaasta oli täysin luonnontilaisena. Heinä ja köynnökset kasvoivat pitkänä peittäen hautakivet osittain alleen. Puitakin kasvoi jonkun verran alueella, mutta niiden leviämistä varmasti hallitaan, jotta hautakivet eivät vaurioidu liikaa. Jossain kohtaa heinää oli hieman siititty. 

Hautausmaa oli laaja. Emme nähneet uudempia hautoja sillä kertaa. Tunnelma haustausmaalla oli rauhallinen, mutta saimme myös vaikutelman unohdetusta paikasta, sillä kasvien oli annettu kasvaa alueella villinä. Uudemmat lontoolaiset haustausmaat ovat saman tyyppisiä kuin Suomessa, eli huolliteltuja ja hyvin hoidettuja. 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti